EsittelyKuvia tulossa!Toivola on uudenaikainen, 15:n karsinan talli hieman syrjäseudulla. Alueelle vie kapea ja hieman kuoppainen tie, jossa siellä täällä kasvaa pitkiksi kasvaneita heinätuppoja. Kun selviät pahimman osuuden tiestä, saavut luonnonkauniille tallialueelle, josta erotat punaiseksi maalatun tallin ja päärakennuksen. Talli on rakennettu vuonna 2004, mutta remontoitu uudenaikaiseksi vuonna 2008, joten se on suhteellisen hyvässä kunnossa, mitä nyt välillä pikkuvikoja putkissa. Toivolasta löytyy tilavat karsinat sekä rehuhuone, varustehuone ja pesuboksi. Erilliseltä vintiltä löytyy turvevarasto ja heinäpaalit, pihalta lantala. Karsinoita löytyy 15 kappaletta, joihin sisältyy kaksi hieman suurempaa karsinaa, jotka ovat varsomiskarsinoita. Jokaisessa karsinassa on ikkuna, jotka ovat turvallisuussyistä kalteroituja. Rehuhuoneesta löytyy nimensä mukaisesti rehut, se on visusti lukittuna ettei hevoset vahingossakaan pääse sinne. Varustehuone on hevosten varusteiden säilytyspaikka ja lisäksi siellä on sohva, pöytä sekä kirjahylly täynnä ajanvietettä - ellei parempaa keksi... WC:tä tallista ei löydy, mutta päärakennuksessa on ovet auki päivisin, joten siellä saa käydä. Tarhat, joita on neljä, ovat melko isoja kooltaan, tasaisia ja enemmän tai vähemmän ruohopohajaisia vuodenajasta riippuen. Niissä on kutakuinkin turvalliset puitteet, sekä katokset sateen- ja tuulensuojaksi. Laitumelle hevoset päästetään kesäkuussa ja ruohoon totuttelu alkaa ajoissa ja maltillisesti. Laitumet, joita on kaksi kappaletta, sijaitsevat noin puolen mailin päässä tallista pienen metsäaukion takana. Toivola tarjoaa hienot ratsastusmahdollisuudet joko kentällä, maneesissa tai upeissa maastoissa. Kenttä on hiekkapohjainen aidattu alue, joka on mahdollista jakaa myös kahtia. Huonolla tai kylmällä säällä ratsastus onnistuu uudehkossa maneesissa, joka on hyväkuntoinen ja melko lämminkin. Maneesista löytyy kumminkin uusi estekalusto ja katsomo. Toivolan maastoiselta alueelta löytyy myös upeat maastoreitit, jotka kulkevat luonnonhelmassa välillä pitkin järven rantoja, metsäpolkuja, peltoja ja maanteitä. Myös uusi esterata tarjoaa upeat puitteet treenaamiseen! Tervetuloa! ![]() Päiväjärjestys6.30 - Talli auki, hevosten aamuruokinta7.00 - Tarhaus 8.00 - Karsinoiden puhdistus 11.00 - Hevosten liikutus 14.00 - Hevosten päiväruokinta tarhaan 15.30 - Hevosten liikutus 19.30 - Hevoset sisään 20.00 - Hevosten iltaruokinta 21.00 - Talli kiinni Tarhaus- ja karsinajärjestys• Tarha 1. - Rääväsuu RÖK, Heinämäen Luukas• Tarha 2. - Vaapukan Pinja, Veripiika KAT, Mörkövaaran Helminauha, Toivolan Olivia • Tarha 3. - tyhjillään, toimii varatarhana • Orisiipi - Rääväsuu RÖK, Heinämäen Luukas • Tammasiipi - Vaapukan Pinja, Veripiika KAT, Mörkövaaran Helminauha, Toivolan Olivia HenkilökuntaHenkilökuntaamme kuuluu tallinomistaja ja liikuttaja Henna, sekä tallityttö Iida joka auttelee tallin hommissa ja hevosten liikutuksessa. Myös kengittäjä Lassi vierailee säännöllisesti tallillamme. |